Tarinatalo Tuutti avattu

  • 0 Vastauksia
  • 143 Lukukerrat
Tarinatalo Tuutti avattu
« : 20.10.17 - klo:13:16 »
Mikä?  ”Tuutti on täynnä elämää” sanotaan tunnuslaulun riimityksessä.
Keravalaisen Vapaaehtoisen hyvinvointityön keskuksen eli Talkoorenkaan harrastajakirjoittajille on kesän kynnyksellä avattu sähköisen verkon kautta toimiva julkaisu- ja keskustelukanava. Se on kokeiluvaiheessa ja kutsumme nyt yleisöä tutustumaan siihen.  Kaikenlainen palaute otetaan mielihyvin vastaan.  Asialla on Hyvinvointiakatemian kirjoittajaryhmä, joka edustaa osaa keskuksen monipuolisesta toiminnasta.

Miksi ja mitä?  Idea syntyi tarpeesta saada omille teksteille joku julkaisupaikka ja
Keskuksen johto näytti vihreää valoa. Teknisen toteutuksen hoitaa Talkoorenkaan oma webmaster. Tuutin yksinkertaisen formaatin pohjana on blogimainen alusta ja kanava toimii keskuksen verkkoportaalin yhteydessä. Tuutissa julkaistaan kirjoittajaryhmän sekä muiden keskuksen piirissä toimivien tekstejä. Niitä voi vapaasti lukea ja kommentoida kuka vaan.
Tuutti onkin samalla myös väylä tekstien jakamiseen iloksi sekä hyödyksi myös laajemmalle yleisölle. Sen kautta voi käydä myös keskustelua kirjoitusten aiheista. Hakuvalikosta löytyvät niin tarinamaiset kertomukset, kuin runot ja aforismitkin. Myös pakinoilla, kolumneilla, kirjeillä jne. on oma paikkansa. Matkakokemuksia on, ja jopa näytelmien kohtauksia tulossa.

Kenelle? Tarinatalo Tuutin runsaudesta riittää kiinnostavaa sisältöä monenlaisen kävijän tarpeeseen. Vertaislukijat saavat ideoita siihen, miten työstäisivät omia tarinoitaan. Nuorempi polvi tietoa isovanhempien ja omien vanhempiensa elämistä. Opiskelijat kokemustietoa esim. opinnäytetyöhön, tutkijat tietoa mitä kannattaisi tutkia. Tiedotusvälineet löytävät aineistoa senioriväen asioita käsitteleviin teemoihin. Haluavat ehkä myös julkaista Tarinatalon kirjoituksia. Kehittämishankkeiden vetäjät ja hoivatyön palvelut löytävät seniori-ikää lähestyvien ja sitä varttuneempien ihmisten kokemuksista, ajatuksista tietoa sekä ideoita omaan työhönsä.  Myös vapaaehtoistyön- ja järjestöväen toimijat saavat vinkkejä omaan toimintaansa. Kokemustarinoista poimituista, eri aikakausien tavoista, arvoista ja asenteista, leikeistä, hyödykkeistä ym. voi koota perinnetiedon sanastoa ja arkistoa. Sitä kehitellään myöhemmässä vaiheessa, jos löytyy rahoitusta.
Tarinatalo Tuutti, Suomi100 ja ARMAS -festivaali
Tuutti on toteutettu Suomi100 -juhlavuoden merkeissä ja se on mukana valtakunnallisessa
ARMAS -festivaalin ohjelmassa 1.10.-15.10.2017. Tuo uusi festivaali on seniori-ikää lähestyvien kulttuurin tekijöiden ja -kuluttajien tapahtuma, jossa juhlitaan myös ikääntyvien luovuutta.

Kommentteja voi kirjoittaa julkaistujen tekstien perään varatuille sivuille tai koko sivuston palautelomakkeeseen. Mielipiteensä voi myös ruksata tähtipisteytyksellä.
Tuutti löytyy verkosta nimellä googlettamalla tai osoitteesta www.talkoorengas.fi/tarinatalotuutti.

Lisätietoja ja yhteydenottopyyntöjä:
Marjasinikka Väänänen puh. 044-5900179, meili: ms.vaananen@storyway.fi
Talkoorengas puh. 045-6129779 klo 9-14, meili: toimisto@talkoorengas.fi