Galleria Orlow syyskuu Maisema-, eläin- ja henkilökuvia vuosien varrelta

  • 0 Vastauksia
  • 1554 Lukukerrat

TAIDE TUO KEVEYTTÄ ELÄMÄÄN

Maisema-, eläin- ja henkilökuvia vuosien varrelta

Galleria Orlowin syyskuun näyttely on Kerttu Kiurun, Sirpa Leinosen, Oili Pöystin ja Hilkka Valkeisen yhteisnäyttely. Rouvat ovat tutustuneet Keravan opiston maalausryhmässä, missä ovat käyneet aina vuodesta 2009 alkaen. Heidän töitään on ollut aiemminkin esillä Talkoorenkaassa ja lisäksi heidän maalauksiaan on ollut näytteillä mm. Pentinkulma-salissa ja terveyskeskuksessa. Maalaamiseen he ovat päässeet keskittymään todenteolla vasta eläkepäivillä. Osan tauluista voi lunastaa riippumaan omalle seinälle.

Taide on tehnyt hyvää ja tuonut elämään keveyttä arjen vastapainoksi. Kun he ovat kerran päässeet taiteen tekemisen makuun, maalaaminen merkitsee kaikille hyvin paljon. Maalatessa muut asiat unohtuvat. Aina eivät maalaussessiot ole kuitenkaan pelkkää autuutta, vaan välillä mennään myös tuskan kautta murheeseen. Ryhmässä ilmapiiri on kuitenkin kannustava ja se auttaa vaikeiden hetkien yli. Ryhmä on hioutunut yhteen vuosien varrella ja toimii hyvänä vertaistukena. Ryhmäläiset eivät kuitenkaan saa vaikutteita toisiltaan, vaan pikemminkin ryhmässä jokaisen omat vahvuudet korostuvat ja jokaisen oma tyyli hioutuu toisista erottuvaksi.

Yhdessä ollaan myös jaettu mukavia yhteisiä kulttuuriretkiä, kuten tehty vierailuja muun muassa taidenäyttelyihin ja museoihin -rouvat kertovat.

Galleria Orlow on pieni ja sympaattinen taiteelle varattu tila Vapaaehtoisen Hyvinvointityön Keskuksen Sinisessä Salissa. Koska talo on jatkuvasti täynnä toimintaa, gallerian seinille ripustetut taulut ovat viikoittain satojen silmäparien ilona.

 

Näyttely on avoinna keskuksen aukioloaikoina, ellei Sinisessä Salissa ole muuta toimintaa. Ajan voi tarkistaa toimistosta, puh. 045-6129779, Vapaaehtoisen hyvinvointityön keskus, Aleksis Kiven tie 19, Kerava. www.talkoorengas.fi